Hoivan politiikka ja talous -tilaisuus 4.11.2022

Tiedekulma Stage, perjantai 4.11.2022 klo 13-15

Hoiva on hyvinvointivaltion ytimessä. Jokainen tarvitsee hoivaa lapsuudessa, sairaana ja vanhuudessa. Väestön ikääntymisen myötä tarve hoivalle kasvaa kaikkialla Euroopassa. On kuitenkin epävarmaa, kykenevätkö yhteiskunnat vastaamaan kasvaviin hoivatarpeisiin. Vanhustenhoidon kriisistä on puhuttu Suomessa jo pitkään. Hoivan kustannukset kasvavat, mutta kotitalouksien kyky kantaa kustannuksia ei jakaudu tasaisesti.  Krooninen hoitajapula vaikeuttaa hoivapalveluiden tarjoamista.

Hoivasta on tullut viime vuosina merkittävä poliittinen ja taloudellinen kysymys. Millaisia näkökulmia monitieteellinen tutkimus avaa hoivan politiikkaan ja talouteen? Millainen asema hoivalla on nykypolitiikassa ja poliittisessa taloudessa? Kuka kantaa hoivan kustannukset ja millaisia eriarvoisuuksia hoivaan liittyy? Miksi hoivajärjestelmä on ajautunut kriisiin ja miksi hoitajapulasta on tullut krooninen ongelma?

Hoivan politiikka ja talous -tilaisuudessa etsitään vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin. Tilaisuus perustuu kahden kuluvana vuonna ilmestyneen julkaisun sisältämään tutkimukseen. Tilaisuudessa esiintyy The Politics of Ailment: A New Approach to Care -kirjan (Policy Press 2022) ja Poliittinen talous -lehden teemanumeron Hoivan poliittinen talous toimittajia ja kirjoittajia. Tilaisuus koostuu tutkijoiden esityksistä ja paneelikeskustelusta.

Suomenkielinen tilaisuus on suunnattu kaikille hoivan politiikasta ja taloudesta kiinnostuneille kansalaisille, päättäjille ja tutkijoille sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja kehittäjille. Tilaisuuden järjestää Helsingin yliopiston UHealth-profiloitumisalue yhteistyössä Poliittisen talouden tutkimuksen seuran kanssa.

Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin. Tilaisuus järjestetään Tiedekulmassa Stagella perjantaina 4.11. klo 13–15. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa. Tilaisuuteen osallistuminen paikan päällä ei vaadi ennakkoilmoittautumista. Ilmoittaudu tilaisuuteen alta saadaksesi sähköpostiisi linkin tilaisuuden seuraamiseksi verkossa.

Tilaisuuden jälkeen (klo 15 alkaen) on mahdollisuus tavata teosten kirjoittajia. Kirjoittajatapaamiseen vaaditaan ennakkoilmoittautuminen tarjoilujen vuoksi. Tapaamiseen tulee ilmoittautua 20.10. mennessä.

Ilmoittautuminen tilaisuuteen ja kirjoittajatapaamiseen

Vieritä ylös