Taloudesta, tieteestä ja näistä puhumisesta
Kun Poliittisen talouden tutkimuksen seuran perustamisesta pari vuotta sitten päätettiin, taustalla oli kaksi huomiota: talouskeskustelun yksiäänisyys sekä tarve luoda tilaa heterodoksiselle taloustutkimukselle. Julkisuus oli täynnä poliittisuuttaan piilottelevaa talouspuhetta, jota olisi tarpeen tarkastella nimenomaan yhteiskunnallisena toimintana. Virkamiehet pyrkivät hyvin aktiivisesti tuottamaan ihanteidensa mukaista yhteiskuntaa; minkä lisäksi osa taloustieteestä taas oli tottunut hyvin aktiivisesti mutta virheellisesti esiintymään …
