Talouden uudet muodot -kollokvio Jyväskylän yliopistossa 10.–11.4.2014

Jyväskylän yliopiston Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos järjestää Talouden uudet muodot –kollokvion 10.-11.4.2014. Alustajina kuullaan suomalaisen talouden ja yhteiskuntatutkimuksen asiantuntijoita, kansalaisaktivisteja sekä vaihtoehtoisten talousorganisaatioiden toimijoita. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Jatkuvan kasvun päämääräkseen asettanut talous on osoittautunut ekologisesti ja sosiaalisesti kestämättömäksi. Kollokviossa haastetaan vallitsevia taloudellisen ajattelun tapoja ja tutustutaan talouden uusiin, vaihtoehtoisiin muotoihin. Esitellyksi tulevat mm. uusosuuskuntaliike, solidaarisuustalous, jakamistalous, commons -ajattelu, degrowth -teoria, uudet tieto- ja kulttuuriteollisuuden muodot sekä prekarisoituminen. Kollokviossa pohditaan eurooppalaisten yhteiskuntien tulevaisuutta talouden ja ympäristön sekä sosiaalisen ja poliittisen oikeudenmukaisuuden ja toiminnan näkökulmista.

Esitysten pohjalta julkaistaan teos (Talouden uudet muodot, Into 2015), jossa esitellään moniäänisesti, selkeästi ja konkreettisesti uusia talouden muotoja sekä kartoitetaan vaihtoehtoiseen taloudelliseen toimintaan liittyviä esteitä. Samalla pohditaan toiminnan kestävyyttä sekä suhteita vallitseviin rakenteisiin, kuten oikeusjärjestelmään ja edustukselliseen politiikkaan.

KOLLOKVIO: TALOUDEN UUDET MUODOT

Jyväskylän yliopisto 10.-11.4.2014

Ohjelma

Torstai 10.4.2014
Paikka Seminarium 212

Sessio 1 klo 12.00-13.45

Tilaisuuden avaus: Mikko Jakonen ja Tiina Silvasti
Talous fossiilikapitalismin jälkeen: Tere Vaden
Degrowth: Paavo Järvensivu

Lounas 13.45-14.30

Sessio 2 klo 14.30-16.00

Jälkikeynesiläisyys: Antti Alaja
Eurokriisi ja talouspolitiikan mahdollisuudet Euroopassa: Joel Kaitila

Sessio 3 klo 16.15-18.00

Tietotalous: Akseli Virtanen
Prekarisaatio: Mikko Jakonen

Perjantai 11.4.2014
Paikka Agora Auditorio 2

Sessio 1 klo 9.15-11.45

Commons: Tero Toivanen ja Juhana Venäläinen
Yhteisö- ja solidaarisuustalous: Tuomo Alhojärvi, Niklas Toivakainen ja Ruby van der Wekken
Osuuskunnat: Jukka Peltokoski ja Hanna Moilanen

Lounas 11.45-13.00

Sessio 2 klo 13.00-14.30

Jakamistalous: Vesa-Matti Lahti
Yhteiskunnalliset yritykset: Saila Tykkyläinen

Kahvi 14.30-15.00

Sessio 3 klo 15.00 – 16.00

Perustulo: Johanna Perkiö ja Jouko Kajanoja

Loppukeskustelu 16.00-16.30

Jyväskylän yliopiston kampuksen kartta:
https://www.jyu.fi/tiedotus/wwwkartat/maps/

Lisätietoja:
YTT, Tutkijatohtori Mikko Jakonen
sähköposti: mikko.p.jakonen[at]jyu.fi

VTT, Yliopistonlehtori
Sähköposti:tiina.silvasti[at]jyu.fi

Vieritä ylös