Poliittisen talouden tutkimuksen seura järjesti yhdessä HYVA:n (Hyvinvointivaltion vaalijat) ja VVT:n (Vapaus Valita Toisin) kanssa tammikuun lopussa 2015 luottamusillan, jossa erinomaisen väitöskirjan luottamuksesta tehnyt Antti Kouvo esitteli tutkimustaan. Väitöskirjan keskeisin tulos oli, että se vahvisti julkisen hallinnon keskeisen aseman ihmisten keskinäisen luottamuksen synnyssä. Seminaarissa keskusteltiin myös luottamuksen ja talouspolitiikan välisistä suhteista.

Perinteinen uusklassinen taloustiede selitti, miten markkinatasapaino syntyy, mutta ei miten talouskasvu syntyy. Talouskasvun ajateltiin syntyvän teknologisen kehityksen tuloksena ja siten talousteorian ulkopuolella. Kehruu-Jenny, höyrykone ja nykyisin esimerkiksi informaatioteknologia sysäävät talouden kasvuun. Työn tuottavuutta kehittävä keksintö ja sen soveltaminen saavat aikaan kasvusysäyksen, joka vähitellen vaimenee, kun keksintö on hyödynnetty taloudessa. Niinpä tarvitaan jatkuvasti uusia keksintöjä ja uudistuksia, jotta kasvu voisi jatkua.

Vasta 1960-luvun alussa oivallettiin, että keksinnöt ja niiden hyödyntäminen syntyvät ihmisen korvien välissä. Kasvun perimmäisiä selityksiä ovat siis inhimilliset tiedot ja taidot. Näitä tietoja ja taitoja ryhdyttiin kutsumaan inhimilliseksi pääomaksi.

1990-luvulla havaittiin, että myös yhteisön omaisuudet ovat keskeinen taloudellista menestystä selittävä tekijä. Taloustieteilijöiden käynnistämät tutkimukset kertoivat, että talouskasvu on sitä nopeampaa, mitä vahvempaa on kansalaisten luottamus toisiin kansalaisiin ja yhteiskuntaan, mitä enemmän kansalaiset osallistuvat yhteiskunnallisiin asioihin, mitä rehellisempää on keskinäinen vuorovaikutus, mitä tasaisempaa on tulonjako ja mitä helpompaa on sosiaalinen liikkuvuus eli siirtyminen yhteiskuntaluokasta toiseen. Erityisen haitallisiksi talouskasvun kannalta ovat osoittautuneet jyrkät yhteiskunnalliset vastakkainasettelut, varsinkin suuret tuloerot ja etninen segregaatio.

Maailmanpankissa käytettiin käsitettä inhimilliset voimavarat kuvaamaan inhimillisen ja sosiaalisen pääoman kokonaisuutta. Inhimillisten voimavarojen arvioitiin selittävän kaksikolmasosaa talouskasvusta. Tulos vastaa arkijärkeä. Viimekädessä menestys on riippuvainen meistä yksilöinä ja yhteisönä.

1980- ja 1990-luvuilla taloustieteessä kehitettiin endogeenisen (sisäsyntyisen) kasvun teoriaa. Sen tehtävänä on ollut tuoda talouskasvua selittävät tekijät talousteorian sisälle. Aluksi lupailtiin inhimillisen ja sosiaalisen pääoman sisällyttämistä kasvun endogeenisiin selityksiin. Esimerkiksi koulutusta, innovointia ja oikeusjärjestelmää onkin endogeenisen kasvuteorian myötä ilmaantunut talousteorioihin.

Endogeenisen kasvun teorioissa ollaan kuitenkin melko kaukana monista inhimillisen ja sosiaalisen pääoman keskeisistä tekijöistä, kuten sosiaalisista taidoista ja sitoutuneisuudesta tai luottamuksesta ja osallistumisesta. Vielä kauempana ollaan niihin vaikuttavista yhteiskuntapoliittisista toimenpiteistä. Jos sosiaaliset taidot ja sitoutuneisuus ja luottamus ja osallistuminen sekä niihin vaikuttavat yhteiskuntapoliittiset toimenpiteet saisivat edellyttämänsä painoarvon, niin vaatimuksilla rakenteellisista uudistuksista olisi tuntuvasti nykyisestä poikkeava sisältö.

Keskeisiksi rakennepoliittisiksi uudistuksiksi saattaisivat inhimillisen ja sosiaalisen pääoman myötä nousta esimerkiksi seuraavat tehtävät:

  • tuloerojen tasoittaminen yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä luottamusta edistävänä tekijänä
  • yhteiskunnallisten palvelujen, kuten varhaiskasvatuksen ja koulutuksen vahvistaminen yksilöiden toimintakyvyn ja sosiaalisten taitojen rakentamiseksi
  • kysynnän lisääminen ja aktiivinen työllisyyspolitiikka syrjäytymisen ehkäisemiseksi
  • työtakuun toteuttaminen, jossa jokaiselle tulee subjektiivinen oikeus saada tehdä työtä työehtosopimusten mukaisin ehdoin osallistumisen ja elämänhallinnan edistämiseksi
  • vaikutusmahdollisuuksien lisääminen työelämässä ja julkisessa hallinnossa sitoutuneisuuden ja luovuuden vahvistamiseksi
  • perustulon käyttöönotto lisäämään luottamusta ja ihmisten autonomiaa ja vähentämään kontrollointia ja väliin putoamista sosiaalipolitiikassa.

Näitä tehtäviä ei ole sanottavasti esiintynyt talouspoliittisen keskustelun korostamissa rakenteellisissa uudistuksissa.

Menestyvän talouden tulee täyttää samanaikaisesti monta ehtoa. Nykyiset rakenteellisten uudistusten vaatimukset sisältävät paljon tarpeellisia pyrkimyksiä. Mutta vahvoin perustein voi väittää, että inhimillisen ja sosiaalisen pääoman keskeisten ominaisuuksien ja edellytysten puuttuminen talouden uudistamisen vaatimuksista on vakavin talouden kehittämisen ongelmista.

Kyse on lopulta maailmankuvasta tai paremminkin ihmiskuvasta. Me olemme mahdollisuus. Menestyvän yhteiskunnan keskeisenä edellytyksenä on syytä nähdä inhimilliset voimavarat ja yhteisöllisyyden voima.

 

Jouko Kajanoja

Kirjoittaja on yhteiskuntapolitiikan dosentti

Kommentointi on suljettu.

Julkaisujen selaus