Kirjoittajat: Konsta Kotilainen ja Markus Ojala
Kirjoitus on julkaistu alun perin Poliittinen talous -lehden numeron 13:1 (2025) pääkirjoituksena.
“Millaisten poliittisten periaatteiden varaan nykyaikainen kapitalistinen talous rakentuu? Entä millaista taloutta oikeastaan poliittisesti halutaan edistää ja millaisia vaihtoehtoja on olemassa?” Näin kiteytti Poliittisen talouden tutkimuksen seuran ensimmäinen puheenjohtaja Ville-Pekka Sorsa (2013, 69) tutkimusalan keskeisiä kysymyksiä seuran uudessa lehdessä. Sekä näihin että moniin muihin kysymyksiin on Poliittinen talous viimeisen kahdentoista vuoden ajan tarjonnut vastauksia julkaisemalla useiden alojen näkökulmista ja moninaisista teoreettisista viitekehyksistä ammentavaa poliittisen talouden analyysia. Lehden tekoon vuosien varrella osallistuneiden päätoimittajien, toimituskuntalaisten, toimitussihteerin ja erityisesti kirjoittajien ja lukijoiden panoksen ansiosta poliittisen talouden tunnettuus tutkimusalana Suomessa on merkittävästi vahvistunut, ja samalla myös sekä akateeminen että julkinen keskustelu taloudesta on monipuolistunut. Poliittinen talous on suurenkin yleisön silmissä paremmin tunnettu sanapari kuin vuonna 2013.
Uudet tuulet ovat puhaltaneet kuluvan vuoden aikana sekä lehdessä että sitä julkaisevassa seurassa. Allekirjoittaneet astuivat lehteä kaksi vuotta päätoimittajina luotsanneiden Laura Nordströmin ja Matti Ylösen suuriin saappaisiin, ja samalla myös lehden toimituskunnan kokoonpano suurimmaksi osaksi vaihtui. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi puolestaan valittiin Johan Wahlsten, ja sen hallituskokoonpanossa nähtiin muutoksia. Vetovastuiden vaihtuminen koettiin sopivaksi hetkeksi koota yhteen joukko seuran ja lehden aktiiveja pohtimaan uusia keinoja poliittisen talouden tutkimuksen ja opetuksen edistämiseksi Suomessa. Samalla me lehdessä käytimme hyväksemme tilaisuutta pysähtyä hetkeksi alan tutkimuksen, ja erityisesti sen julkaisutoiminnan kannalta keskeisten, perustavien kysymysten äärelle. Tässä pääkirjoituksessa reflektoimme tuon toukokuussa järjestetyn suunnittelupäivän antia ja tarkastelemme erityisesti seuraavia kysymyksiä: Mikä määrittää poliittisen talouden tutkimusta? Missä kulkevat tutkimusalan rajat? Entä millaisia haasteita lehden kannattama teoreettinen ja metodologinen pluralismi tuo mukanaan?
Mitä on poliittisen talouden tutkimus?
Politiikka ja talous ovat monisäikeisesti yhteen kietoutuneita elämänalueita. Omistussuhteita, tuotantoa, kulutusta, vaihtoa ja tulonjakoa on tarkasteltava yhteiskunnallisesti ja poliittisesti määräytyneinä. Kulloinkin vallitseva talouden organisoinnin tapa on historiallisesti kontingentti: miten “talous toimii” ja mitä ylipäänsä mielletään kuuluvaksi talouden piiriin, eivät ole pysyviä ja välttämättömiä asiaintiloja vaan avoimia muutokselle ja vaihtoehtoisille kehityskuluille. Myös taloutta koskeva teorianmuodostus on sidoksissa tiettyyn poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiin. Tällaiset perusoletukset ovat tunnistettavissa jo Sorsan (2013) artikkelista ja yhdistävät suunnittelupäivässäkin käytyjen keskustelujen perusteella edelleen useimpia poliittisen talouden tutkijoita. Samassa hengessä useimmat näkevät tutkimusalan yhtenä yhteiskuntatieteiden haarana ja tekevät eroa varsinkin uusklassiseen taloustieteeseen, joka tyypillisesti sivuuttaa kysymykset poliittisen muutoksen – ja sitä kautta taloutta koskevien “lakien” kontekstisidonnaisuuden – mahdollisuudesta.
Jaetuista perusoletuksista kumpuava poliittisen talouden tutkimus on kuitenkin moninaista. Talouden poliittisuuden tarkastelu ei rajaudu kapeasti politiikan tutkimuksen alueelle, vaan se ammentaa useista tieteenaloista ja niille ominaisista käsitteistä, kysymyksenasetteluista, teorioista ja menetelmistä. Myös suunnittelupäivän keskusteluissa kävi ilmi, että tutkimusala laajenee paitsi eri yhteiskuntatieteiden, myös kauppatieteiden, oikeustieteiden, humanististen ja taidealojen, filosofian sekä myös luonnontieteiden suuntaan. Monet korostavat hyvin perustein, että antroposeenin aikakaudella myös ihmis- ja luonnontieteiden välisten raja-aitojen on syytä kaatua. Tämä pakottaa myös poliittisen talouden tutkimuksen kyseenalaistamaan perusoletuksiaan. Tieteenalasta, jota vielä hetki sitten kutsuttiin suomeksi hiukan omintakeisesti välillä “poliittiseksi taloustieteeksi”, on muotoutunut yhä laajeneva poliittisen talouden tutkimuskenttä.Nykymuotoinen poliittisen talouden tutkimus ei siis niinkään muodosta erillistä tieteenalaa, vaan se on mielekkäämpää hahmottaa tieteidenvälisenä tutkimusalana tai -kenttänä, joka tuo yhteen monien tieteenalojen näkökulmia poliittistaloudellisiin ilmiöihin. Tällaisella avoimuudella ja huokoisuudella on seurauksia poliittisen talouden tutkimuksen luonteelle. Tutkimusalalla ei ole selkeää temaattista, teoreettista tai metodologista ydintä. Mittakaava vaihtelee globaalista lokaaliin ja orientaatio kriittisestä konventionaaliseen. Tutkimusaiheilla on myös tapana muuttua ja vaihtua. Tutkimusta eivät niinkään vie eteenpäin alan sisäisistä keskusteluista nousevat kysymyksenasettelut tai vakiintuneet teoreettiset debatit, vaan pyrkimys tarttua jatkuvasti uudenlaisiin ilmiöihin ja aiemmin katveeseen jääneisiin “sokeisiin pisteisiin” (ks. esim. Best ym. 2021; LeBaron ym. 2021). Uusien kysymyksenasetteluiden ja teorioiden ympärille rakentuu omia erikoistumisaloja, jotka jäävät helposti etäisiksi toisten aiheiden parissa työskenteleville poliittisen talouden tutkijoille. Siten kenttä sekä laajenee että sirpaloituu. On yhä vaikeampaa erottaa, mikä on ja mikä ei ole poliittisen talouden tutkimusta.
Laajenemisen rajoista
Poliittisen talouden tutkimuksen kentän laajeneminen ja siihen läheisesti kytkeytyvä metodologinen ja teoreettinen pluralismi ovat pääsääntöisesti myönteisiä asioita. Ne voi myös nähdä korjausliikkeinä suhteessa uusklassisen taloustieteen imperialismiin, jonka seurauksena muun muassa tietynlaisten matemaattisten ja tilastollisten menetelmien käyttö on vallannut alaa taloustieteen lähitieteissä (ks. esim. Mäki 2009). Sorsan (2013) käyttämin termein poliittisen talouden tutkimus tuottaa tai ”performoi” erilaista käsitystä taloudesta ja politiikasta kuin uusklassinen taloustiede ja haastaa siten myös laajemman yhteiskunnallisen trendin kohti ”ekonomismia” eli politiikan ja muiden elämänalueiden hautautumista talouden piirin alle (taloustieteen performatiivisuudesta ks. MacKenzie ym. 2007; ekonomismista ks. Teivainen 2002).
Myös poliittisen talouden tutkimus pyrkii laajentamaan sovellusalaansa yhä uusiin ilmiöihin. Koska melkein mitä tahansa ilmiötä – tai sen tiettyjä aspekteja – on mahdollista tarkastella poliittisen talouden alaan kuuluvana, “poliittistaloudellisten” ilmiöiden piiri näyttää potentiaalisesti laajenevan rajattomasti. Uusklassisen taloustieteen imperialismista poliittisen talouden tutkimuksen laajenemisen erottaa kuitenkin jälkimmäisen tutkimusalan pluralistinen luonne. Poliittisen talouden tutkimuksen kentän laajeneminen ei perustu tietyn ylivoimaiseksi väitetyn lähestymistavan dogmaattiseen tuputtamiseen vaan muiden alojen tutkijoiden kuuntelemiseen ja molemminpuoliseen oppimiseen (ks. Kotilainen ja Patomäki 2022; laajenemisen eri muodoista ks. Mäki 2009). Tässä hengessä laajeneva poliittisen talouden tutkimusala voi korjata taloustieteen imperialismin aikaansaamaa näkökentän kaventumista. Erityisen ansiokkaana viimeaikaisena esimerkkinä tarkastelupiirin ei-imperialistisesta laajentamisesta mainittakoon Poliittinen talous -lehdessä julkaistu, Koneen Säätiön Vuoden Tiedekynä -palkinnon toukokuussa 2025 voittanut Annastiina Rajala-Vaittisen (2022) artikkeli ”Synnytinelinten poliittinen talous”.
Myös ei-imperialistisella laajenemisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Myös se herättää kysymyksiä siitä, mikä tutkimusalan luonne lopulta on ja missä tutkimusalan rajat viime kädessä kulkevat. Vaikka poliittisen talouden tutkimuksen kentän rajoja ei nykytilanteessa koettaisi tärkeäksi tai kannattavaksi lähteä tarkasti paikantamaan, on selvää, että implisiittisesti kaikki alan tutkijat kuitenkin vetävät rajan johonkin. Kenenkään mielestä kaikki tutkimus ei ole poliittisen talouden tutkimusta. Rajanvetokysymystä ei myöskään voi väistää silloin, kun on tehtävä konkreettisia päätöksiä esimerkiksi alan foorumilla, kuten Poliittisessa taloudessa, julkaisemiseen liittyen. Onko tietty lehteen lähetetty käsikirjoitus poliittisen talouden tutkimusta vai pikemminkin jotain muuta? Vaikka harkinta on aina tapauskohtaista ja yleispäteviä kriteerejä on mahdotonta määrittää, rajanvetoon liittyvää problematiikkaa on hyödyllistä reflektoida.
Voinemme lähteä liikkeelle siitä, että poliittisen talouden tutkimuksen alaan kuuluvat kaikki sellaiset ilmiöt (tai ainakin niiden aspektit), jotka ovat tavalla tai toisella sekä poliittisia että taloudellisia (ja toki samalla myös jotain muuta, kuten esimerkiksi sosiaalisia, filosofisia, historiallisia tai ekologisia). Tämä rajaus on maksimaalisen inklusiivinen, mutta siitäkin seuraa, että esimerkiksi vain politiikan tai vain talouden ilmiöitä käsittelevät tai käsittelemään pyrkivät artikkelit eivät ole poliittisen talouden tutkimusta, puhumattakaan artikkeleista, jotka eivät käsittele kumpiakaan. Useimpien käytännön rajanvetotilanteiden ohjenuoraksi äärimmäisen inklusiivinen poliittisen talouden tutkimuksen määritelmä ei kuitenkaan ole vielä riittävän tarkka. Miten arvioida, käsitteleekö lehteen tarjottu käsikirjoitus ilmiöitä, jotka ovat sekä poliittisia että taloudellisia? Riittääkö esimerkiksi, jos artikkelissa mainitaan sekä ”politiikka” että ”talous”? Oletettavasti useimmat poliittisen talouden tutkijat edellyttävät tarkastelulta jotain muutakin, oli se sitten tietynlainen sisällöllinen, teoreettinen, ontologinen, epistemologinen, metodologinen tai normatiivinen tulokulma tai jaettu eetos (ks. myös Sorsa 2013, 73–74). Monet suunnittelupäivään osallistuneet katsoivat, että poliittisen talouden tutkimus on ensisijaisesti yhteiskuntatieteellisesti orientoitunutta talouden tutkimusta. Tällöin siinä korostuvat usein valtasuhteisiin tai sosiaalisiin normeihin ja käytäntöihin kiinnittyvät tiedonintressit.
Vaikka tutkimusalan rajojen tarkoista koordinaateista ei olisikaan yhteisymmärrystä, monissa tapauksissa on selvää, onko jokin aihealue kentän ulko- vai sisäpuolella. Esimerkiksi epäorgaaninen kemia tai formaali logiikka eivät itsessään ole poliittisen talouden tutkimusta, vaikka ainakin jälkimmäisestä voidaan ammentaa ideoita ja työkaluja (ks. Elster 1978). Vastaavasti jos artikkeli vertailee David Ricardon ja Thomas Malthusin käsityksiä poliittisen talouden perusperiaatteista ja soveltaa niitä johonkin relevanttiin nykyongelmaan, Poliittinen talous on artikkelille ilmeisen sopiva foorumi. Hankalampi on tapaus, jossa käsikirjoitus kyllä kiinnittyy poliittisen talouden tutkimuksen kannalta ilmeisen tärkeään kysymykseen, mutta jonka käsittelytapa nojaa voimakkaasti yhden tieteenalan näkökulmaan, oli se sitten politiikka-, talous-, oikeus- tai historiatieteellinen – tai vaikka tieteenfilosofinen. Tällainen artikkeli tyypillisesti hakee viittauskohteensa ja keskustelukumppaninsa kyseisen alan sisäisistä debateista, ja sen kontribuutio poliittisen talouden tutkimukseen laajempana tutkimuskenttänä jää epäselväksi. Tällaisten rajatapausten kohdalla vaihtoehdoiksi tulee joko vahvistaa artikkelin poliittistaloudellista otetta ja asettua näin relevanttiin tieteidenväliseen keskusteluun tai tarjota käsikirjoitusta kyseisen tieteenalan omaan julkaisukanavaan.
On siis sekä filosofisia että hyvinkin käytännöllisiä syitä jatkaa keskustelua tutkimusalan luonteesta ja rajanvedosta (aiemmista vastausyrityksistä ks. Sorsa 2013; myös esim. Kotilainen ja Patomäki 2023). Siksi otamme – lehden ensimmäisten päätoimittajien Teppo Eskelisen ja Jukka Mäkisen (2013, 7) sanoin – “mielellämme jatkossakin vastaan kirjoituksia, jotka käsittelevät poliittista taloutta tutkimuskohteena ja tämän kohteen rajausta”.
Pluralismin muodoista
Kuten jo edellä toimme esiin, kysymykseen poliittisen talouden tutkimuksen laajenemisesta kytkeytyy läheisesti myös kysymys pluralismista ja sen eri muodoista. ”Pluralismilla” voidaan tieteen kontekstissa viitata joko empiirisesti havaittavaan vallitsevaan moninaisuuteen (teorioiden, menetelmien tai jonkun muun tekijän suhteen) tai normatiiviseen kantaan tämän moninaisuuden toivottavuudesta (Ludwig ja Ruphy 2021). Tieteenfilosofisissa keskusteluissa pluralismilla viitataan usein kantaan, jonka mukaan useiden eri lähestymistapojen hyödyntäminen on ainakin tietyissä yhteyksissä episteemisesti perusteltua ja siten toivottavaa. Koska yhtä oikeaa ja yleispätevää Tieteellistä Metodia tai Teoriaa ei ole lukuisista yrityksistä huolimatta kyetty esittämään, pluralismille on yleisenä tieteenfilosofisena teesinä paljon kannatusta. Monia menetelmiä ja teorioita tarvitaan, jotta maailman monista eri ilmiöistä ja aspekteista voisi saada kattavaa ja/tai luotettavaa tietoa. Vain yhtäkin ilmiötä koskevien tutkimustulosten luotettavuutta voi lisätä useampia – suhteessa toisiinsa riittävän itsenäisiä – tutkimusmenetelmiä tai evidenssin lähteitä hyödyntämällä (Kuorikoski ja Marchionni 2016).
Varsinkin empiirisellä ja institutionaalisella tasolla ”pluralismi” – tai pikemminkin metodologisten ja teoreettisten lähestymistapojen moninaisuus – saa kuitenkin itsessään monia muotoja, joista osa on kannatettavampia kuin toiset. Kevin L. Young (2021) erottaa toisistaan sitoutuneen pluralismin (engaged pluralism) ja vieraantuneen pluralismin (alienated pluralism) (vastaavasta erottelusta ks. myös Bernstein 1991, 335–339; viimeaikaisessa suomalaisessa keskustelussa ks. Gataulina ym. 2025, 7–9; Kotilainen ja Patomäki 2022; 2023; yleisemmin erilaisten moninaisuuksien hyödyistä ja kustannuksista erityisesti taloustieteen puolella ks. Lari ja Mäki 2023).
Sitoutunut pluralismi kuvaa sellaista pluralismin muotoa, joka yleisesti koetaan tavoittelemisen arvoiseksi: eri näkökulmat ja lähestymistavat ovat dialogissa keskenään ja pyrkivät korjaamaan tai vähintäänkin täydentämään toisiaan. Vieraantunut pluralismi puolestaan kuvaa monella tutkimusalalla valitettavan yleisesti vallitsevaa tosiasiallisen moninaisuuden lajia: kaikki tekevät omaa juttuaan, eikä moniakaan kovin paljoa kiinnosta, mitä muut tekevät. Tutkijat alkavat elää ikään kuin omissa maailmoissaan. Näkökulmia ja lähestymistapoja on paljon, mutta ne eivät ole aktiivisessa vuorovaikutuksessa ja eivät siten kykene myöskään täydentämään, saati korjaamaan toisiaan. Myös tutkimusalan fokus saattaa hukkua, millä puolestaan on vaikutusta esimerkiksi alan yhteiskunnalliselle vaikuttavuudelle: voidaanko julkisuuteen viestiä, että mistään kysymyksestä – tai edes sen tutkimisen tärkeydestä – vallitsisi alalla yhteisymmärrys?
Useimmat tutkijat jakanevat näkemyksen, jonka mukaan vieraantuneen pluralismismin sijaan tulisi pyrkiä sitoutuneeseen pluralismiin (joskaan kaikki moninaisuuden potentiaaliset hyödyt eivät edellytä merkittävää vuorovaikutusta lähestymistapojen välillä; ks. Lari ja Mäki 2023, 417–423). Lopulta vaikein kysymys sitoutuneen pluralismin edistämisestä on instituutionaalinen: mitä esimerkiksi yliopistot, tieteelliset seurat tai tässä tapauksessa Poliittinen talous -lehti voisivat tehdä ruokkiakseen aiempaa sitoutuneempaa pluralismia? Miten nauttia pluralismin moninaisista hedelmistä erilaisine makuine ja sivuvaikutuksineen mahdollisimman vähäisin oirein? Myös näihin kysymyksiin toivomme lukijoiltamme vastauksia.
Pluralismi numerossa
Käsillä oleva numero kuvastaa erinomaisesti poliittisen talouden tutkimuksen kentän laaja-alaista ja pluralistista luonnetta. Tieteidenvälisyys näkyy niin julkaistujen artikkelien välillä kuin niiden sisälläkin erilaisten aihepiirien ja lähestymistapojen yhdistelemisenä. Matti Ylönen ja Laura Nordström teoretisoivat alkuperäisartikkelissaan suurten alustayhtiöiden poliittista vaikutusvaltaa ja analysoivat niiden poliittisessa vaikuttamistyössä tapahtuneita muutoksia kontekstissa, jossa Euroopan unioni on pyrkinyt tiukentamaan otettaan digijättien toiminnasta. Tässä työssä Ylönen ja Nordström yhdistävät perinteisen politiikkatieteellisen lobbaustutkimuksen lähtökohtia kriittiseen alustakapitalismia ja yritysten valtaa koskevaan tutkimukseen tavalla, joka tuottaa kokonaan uudenlaista tulkintaa alustavallasta ja digitaalisista valtaresursseista poliittisen vaikuttamistyön kontekstissa.
Samaan aihepiiriin liittyen Vili Lehdonvirta kysyy keskustelupuheenvuorossaan, ovatko ajankohtaiset datakeskusinvestoinnit Suomen kannalta ”hyvä vai huono diili”. Kansainvälisen poliittisen talouden tarkastelun näkökulmasta Lehdonvirta esittää, että datakeskuksilla on ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia, jotka ovat suomalaisessa keskustelussa jääneet taloudellisten ja sähkönkulutukseen liittyvien vaikutusten varjoon. Lehdonvirta kuvaa, miten datakeskushankkeet vaikuttavat Suomen asemaan kansainvälisten keskinäisriippuvuuksien verkostoissa. Tähän asemaan kytkeytyy sekä turvallisuuspoliittisia intressejä että keskinäisriippuvuuksien potentiaaliseen aseellistamiseen linkittyviä suvereniteettihuolia. Kuten Lehdonvirta muistuttaa, se, minkälaisia datakeskushankkeista muotoutuu – ja ovatko ne Suomen kannalta edullisia vai eivät –, riippuu paitsi kaupallisista myös poliittisista ratkaisuista.
Numeron toisessa keskustelupuheenvuorossa Olli Poropudas kommentoi Poliittinen talous -lehden edellisessä numerossa (12:2) julkaistua Visa Heinosen ja Mika Pantzarin (2024) modernisaatioteoreettista tulkintaa Suomen taloudellisesta kehityksestä. Poropudas katsoo, että Heinosen ja Pantzarin hyödyntämä Rostowin modernisaatioteoria tarjoaa rajallisen näkökulman Suomen taloudellisen kehityksen ymmärtämiseen. Hän tarjoaa sitä täydentämään tai korjaamaan marxilaista teoriaa, joka korostaa yhteiskunnallisten ja poliittisten kamppailujen merkitystä demokraattisten instituutioiden ja tasa-arvoa lisänneiden uudistusten taustalla. Heinosen ja Pantzarin katsausartikkelia ja Poroputaan puheenvuoroa voikin yhdessä pitää osoituksena teoreettisen pluralismin hyödyistä poliittisen talouden ilmiöiden tutkimisessa. On myös hienoa nähdä, että lehden sivuilla käydään sitoutunutta debattia aiemmista lehdessä julkaistuista käsikirjoituksista. Tätä toivomme lisää.
Numerossa julkaistaan kaksi lektiota. Elisabeth Widen lektio tarkastelee siirtolaisten hoiva- ja kotitaloustyöhön liittyviä järjestelyjä Suomessa. Wide yhdistää tarkastelussaan feminististä globaalia poliittista taloutta, sosiaalista uusintamista ja sosiologista luokka-analyysia. Työntekijöiden ja heidän suomalaisten työnantajiensa haastatteluihin pohjaava Widen (2024) väitöstutkimus osoittaa, että pääosin naissiirtolaisten tekemä kotitaloustyö Suomessa voi parhaimmillaan lisätä siirtolaisten mahdollisuuksia rakentaa itselleen mielekästä elämää, mutta siihen liittyy myös monenlaisia epäkohtia ja työntekijöiden oikeuksia heikentäviä valtasuhteita. Tässä suhteessa nykyisessä siirtolaisten hoiva- ja kotitaloustyössä on monia rakenteellisia yhtymäkohtia aiempien vuosikymmenten ja vuosisatojen siirtolaistyöhön.
Tämän jälkeen numeron fokus kääntyy taloustieteeseen. Numeron toisessa lektiossa Teemu Lari käsittelee alati polttavaa kysymystä taloustieteen sisäisestä pluralismista väitöskirjansa pohjalta (Lari 2024). Siinä missä poliittisen talouden tutkimusta sävyttää moniäänisyys ja menetelmien ja teoreettisten viitekehysten moninaisuus (ks. kuvauksemme edellä), taloustiedettä on pitkään arvosteltu liian yksiääniseksi ja yhdenmukaiseksi tieteenalaksi. Lari tuo keskusteluun tieteenfilosofian näkökulman ja punnitsee analyyttisesti yhtäältä moninaisuuden arvoa ja toisaalta yhdenmukaisuuden etuja. Larin johtopäätös on, että taloustieteellisen pluralismin ja erilaisten moninaisuuden muotojen toivottavuutta on tarkasteltava suhteessa tieteenalan tiedollisiin tavoitteisiin. Mihin kysymyksiin taloustieteen tulisi siis pyrkiä vastaamaan?
Lehtemme julkaisee ensimmäistä kertaa yhden teoksen ympärille rakentuvan kirja-arviosymposiumin, jossa Aatu Puhakka ja Anita Välikangas arvioivat omista näkökulmistaan Petri Räsäsen teoksen Rikastettu demokratia — Politiikka taloustieteen puristuksessa (2024) ja Räsänen vastaa arvioihin omalla kommentillaan. Puhakka esittää, että vaikka teos olisi voinut ammentaa laajemmin eri taloustieteen koulukunnista tai olla paikoin tarkempi, se käy sitä kiinnostavammaksi, mitä syvemmälle kapitalismin ja taloustieteen filosofiaan Räsänen uppoutuu. Puhakka pitää erityisen ansiokkaana sitä, että Räsänen ei ainoastaan tyydy osoittamaan taloustieteen poliittisuutta, vaan että hän käy myös läpi sen filosofisten lähtökohtien kritiikkiä ymmärrettävällä tavalla. Välikangas puolestaan haastaa Räsäsen tapaa kritisoida taloustiedettä argumentoiden, että kirjan käsitys kohteestaan on pelkistävä. Välikangas tuo esiin, että uusklassisenkin talousajattelun historia on värikkäämpi kuin mitä teos antaa ymmärtää. Räsänen vastaa arvioihin puolustamalla tekemäänsä rajausta uusklassiseen taloustieteeseen ja sen tiettyihin filosofisiin perusteisiin. Vaikka taloustiede käsittelee monenlaisia kysymyksiä ja sisältää monenlaisia juonteita, Räsäsen mukaan on kyettävä tarkentamaan kriittinen katse sen edelleen yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisimpaan uusklassiseen valtavirtaan.
Numeron päättää kaksi muuta kirja-arviota. Teppo Eskelinen arvioi uraauurtavan Cambridgen keynesiläisen taloustieteilijän Joan Robinsonin teoksen Johdatus työllisyyden teoriaan (1937/2023), jonka on kääntänyt Jussi Ahokas. Eskelinen pohtii arviossaan, mitä Robinsonin liki 90 vuotta vanhalla klassikkoteoksella on tarjottavana 2020-luvun suomalaiselle lukijalle. Eskelinen katsoo teoksen suomennoksen olevan itsessään teko, jonka lähettämää viestiä voi tulkita eri tavoin. Joka tapauksessa suomennos toimii muistutuksena vallalla olevan uusklassisen taloustieteen rajoitteista työllisyyden kaltaisten ilmiöiden tarkastelussa. Eskelinen toteaa nykyisten työllisyyden selittämiseen liittyvien kiistojen olevan monella tapaa hämmästyttävän samankaltaisia kuin ne, joita käytiin Robinsonin alkuperäisteoksen julkaisun aikoihin.
Anna-Maria Murtola puolestaan arvioi teoksen Feminismiä talouteen: opas kriittiseen talouslukutaitoon (2024), jonka ovat kirjoittaneet Hanna Ylöstalo, Heini Kinnunen, Emma Lamberg ja Inna Perheentupa. Murtola katsoo, että kirja avaa erinomaisesti feminististä näkökulmaa poliittiseen talouteen laajalle yleisölle. Samalla teos ei tyydy ainoastaan analysoimaan nykyistä talousjärjestelmää vaan toimii myös ohjelmanjulistuksena talousjärjestelmän, talouden tutkimisen ja talouspolitiikan muuttamiseksi.
Suosittelemme lukemaan ja arvioimaan numerossa esiteltyjä teoksia sitoutuneen pluralismin hengessä rinta rinnan.
Lähteet
Bernstein, Richard J. 1991. The new constellation. The ethical-political horizons of modernity/postmodernity. Cambridge: Polis.
Best, Jacqueline, Hay, Colin, LeBaron, Genevieve ja Mügge, Daniel. 2021. Seeing and not-seeing like a political economist: the historicity of contemporary political economy and its blind spots. New Political Economy, 26:2, 217–228. https://doi.org/10.1080/13563467.2020.1841143
Elster, Jon. 1978. Logic and society. Contradictions and possible worlds. Chichester: John Wiley & Sons.
Eskelinen, Teppo ja Mäkinen, Jukka. 2013. Pääkirjoitus. Poliittinen talous, 1(1). https://doi.org/10.51810/pt.96151
Gataulina, Iuliia, Kangas, Anni, Poutanen, Mikko, Rajala, Anna Ilona ja Ventovirta, Henna-Elise. 2025. Prologue: capitalism and the spirit of engaged pluralism. Teoksessa Anni Kangas, Iuliia Gataulina, Mikko Poutanen, Anna Ilona Rajala ja Henna-Elise Ventovirta (toim.), Retheorising capitalism. Tampere: Tampere University Press, 7–10. https://doi.org/10.61201/tup.981
Heinonen, Visa ja Pantzar, Mika. 2024. Kasvu ja edistys: modernisaatioteoreettisia pohdintoja. Poliittinen talous, 12:2, 9–33. https://doi.org/10.51810/pt.149383
Kotilainen, Konsta ja Patomäki, Heikki. 2022. From fragmentation to integration: on the role of explicit hypotheses and economic theory in Global Political Economy. Global Political Economy, 1:1, 80–107. https://doi.org/10.1332/JIFQ7497
Kotilainen, Konsta ja Patomäki, Heikki. 2023. Helsingin lähestymistapa globaaliin poliittiseen talouteen: pluralistinen talousteoria, kriittinen tieteellinen realismi ja metodologinen globalismi. Poliittinen talous, 11:2, 65–106. https://doi.org/10.51810/pt.140964
Kuorikoski, Jaakko ja Marchionni, Caterina. 2016. Evidential diversity and the triangulation of phenomena.” Philosophy of Science 83: 2, 227–247. https://doi.org/10.1086/684960
Lari, Teemu. 2024. Diversity for the common good? Philosophical inquiries into pluralism in economics. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-0211-4
Lari, Teemu ja Mäki, Uskali. 2024. Costs and benefits of diverse plurality in economics. Philosophy of the Social Sciences, 54:5, 412–441. https://doi.org/10.1177/00483931241255230
LeBaron, Genevieve, Mügge, Daniel, Best, Jacqueline ja Hay, Colin. 2021. Blindspots in IPE: marginalized perspectives and neglected trends in contemporary capitalism. Review of International Political Economy, 28:2, 283–294. https://doi.org/10.1080/09692290.2020.1830835
Ludwig, David ja Ruphy, Stéphanie. 2021. Scientific pluralism. Teoksessa Edward N. Zalta & Uri Nodelman (toim.), The Stanford encyclopedia of philosophy. Fall 2024 Edition. https://plato.stanford.edu/archives/fall2024/entries/scientific-pluralism [Luettu 29.9.2025]
MacKenzie, Donald, Muniesa, Fabian ja Siu, Leung-Sea (toim.). 2007. Do economists make markets? On the performativity of economics. Princeton, NJ: Princeton University Press.
Mäki, Uskali. 2009. Economics imperialism: concept and constraints. Philosophy of the Social Sciences, 39:3, 351–380. https://doi.org/10.1177/0048393108319023
Rajala-Vaittinen, Annastiina, Rajala, Anna Ilona ja Vaittinen, Tiina. 2022. Synnytinelinten poliittinen talous: Biologisen uusintamisen kustannuksista poliittisen talouden vaginaalisilla rajapinnoilla. Poliittinen talous, 10:1, 8–41. https://doi.org/10.51810/pt.111990
Robinson, Joan. 1937/2023. Johdatus työllisyyden teoriaan. Kääntänyt Jussi Ahokas. Tampere: Vastapaino.
Räsänen, Petri. 2024. Rikastettu demokratia — Politiikka taloustieteen puristuksessa. Tampere: Vastapaino.
Sorsa, Ville-Pekka. 2013. Mitä on poliittinen talous ja miksi sen tutkimusta tulee edistää? Poliittinen talous, 1:1, 66–80. https://doi.org/10.51810/pt.96152
Teivainen, Teivo. 2002. Enter economism, exit politics. Experts, economic policy and damage to democracy. Lontoo: Zed Books.
Wide, Elisabeth. 2024. Indebted labour: migrant care and domestic work in the outsourcing of reproductive labour. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-84-0289-3
Ylöstalo, Hanna, Kinnunen, Heini, Lamberg, Emma ja Perheentupa, Inna. 2024. Feminismiä talouteen: opas kriittiseen talouslukutaitoon. Helsinki: Gaudeamus.
Young, Kevin L. 2021. Progress, pluralism and science: moving from alienated to engaged pluralism. Review of International Political Economy, 28:2, 406–420. https://doi.org/10.1080/09692290.2020.1830833