Olin tänään puhumassa Kuvataideakatemian järjestämässä Skills of Economy -tapahtumassa talouden ideoiden, taiteen ja politiikan suhteesta. Tapahtumassa esiintyneet kollektiivit, kuten Visible Solutions OÜ ja Société Réaliste, haastavat upealla tavalla vallitsevan talousajattelun ristiriitoja ja utopioita.
Esitelmäni perustui blogissa jo aiemmin mainitsemaani taloustieteen performatiivisuuden ideaan ja Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n oikeutusregiimien teoriaan. Ajattelin kirjoittaa aihepiiristä lyhyeseti myös PTTS:n blogiin. Syynä tähän on se, että Suomessa on viime aikoina esiintynyt paljon aihepiirin ympärillä pyörivää taiteellista ja kansalaisliikehdintää – ei siis pelkästään Poliittisen talouden tutkimuksen seurankin edustamaa tieteellistä liikehdintää. Esimerkiksi Mustarinda-kollektiivi yhdistää toiminnassaan kaikkia kolmea liikehdintää.
Taloustieteen performatiivisuuden idean lähtökohta on siinä, että taloustiede performoi taloutta. Talousteoria määrittelee ilmiöitä taloudeksi, kohdistaa huomion tiettyihin ilmiöihin ja antaa menetelmät niiden tutkimukseen. Talousteoria toisin sanoen antaa välineet asioiden ja ilmiöiden kvalifiointiin taloudeksi. Taloustieteen käytännöt kuitenkin myös kvalifioifat asioita ja ilmiöitä taloudeksi. Talous ei siis ole taloustieteestä riippumaton asia ulkomaailmassa, vaan taloustieteen käytäntöjen tuottama ja esittämä maailma – taloustiede taloudellistaa maailmaa.
Reaalimaailman ilmiöiden ymmärtäminen taloudeksi tai taloudelliseksi vaatii tämän performanssin mukaisen tulkinnan tekemistä maailman ilmiöistä. Tulkinta onkin sangen haastavaa, koska taloustieteen performanssien hypermatemaattisuus hämärtää talousteorian suhdetta reaalimaailmaan.
Taloustieteen performanssit voivat olla performatiivisia, eli niiden tekeminen voi vaikuttaa maailmaan tulkinnan kautta. Donald MacKenzien mukaan taloustieteellä on ainakin kolmentasoisia performatiivisia vaikutuksia. ”Yleinen” performatiivisuus tarkoittaa sitä, että taloudellisissa prosesseissa aletaan käyttää jotain taloustieteen performanssin elementtiä (käsite, malli, proseduuri, aineisto tms.).”Efektiivinen” performatiivisuus tarkoittaa sitä, että prosesseja aletaan muokata soveltamalla jotain elementtejä käytäntöön. Barnesilainen performatiivisuus puolestaan tarkoittaa sitä, että talouden prosessit alkavat noudattaa entistä enemmän taloustieteen performanssin mukaiseksi. On olemassa myös barnesilaista vastaperformatiivisuutta: talouden prosesseit alkavat noudattaa entistä vähemmän taloustieteen performansseja.
Otetaan esimerkiksi poliittinen päätöksenteko. Yleinen performatiivisuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että päätöksenteossa aletaan käyttää taloustieteellisiä käsitteitä tai vaikkapa tutkimustuloksia politiikan perusteluissa. Efektiivinen performatiivisuus puolestaan voi tarkoittaa sitä, että itse päätöksentekoon luodaan vaikkapa rahallista niukkuutta, kannustimia tai laskelmointia. Tästä hyvä esimerkki on kehysbudjetointi. Barnesilainen performatiivisuus taas tarkoittaa sitä, että politiikan tekeminen alkaisi entistä enemmän muistuttaa taloustieteen maailmaa. Esimerkiksi uusklassisen taloustieteen performanssin mukainen politiikka olisi sellaista, että poliitikot alkaisivat ajaa pelkästään omaa rahallista etuaan punnitsemalla koko ajan heille hyödyllisimipä politiikkavaihtoehtoja täydellisen informaation varassa. Vastaperformatiivisuus tarkoittaa minkä tahansa tämän vastaisen toiminnan yleistymistä.
Taloustieteen performanssit voivat siis levittää niiden sisältämää maailmankuvaa. Kun taloustieteen performanssien elementtejä otetaan mukaan toimintaan, otetaan mukaan myös taloustieteen oikeutustavat. Taloustieteen performatiivisuus on tämän vuoksi myös poliittinen kysymys. Taloustieteen performanssit sisältävät monia poliittisia lähtökohtia ja valintoja, kuten vaikkapa uusliberaaleissa taloustieteissä markkinat yhteiskunnan järjestämisen tapana, demokraattisen politiikan alan minimointi tai omistusoikeuksien ylläpito. Oikeutus näille näkemyksille tulee markkinoiden valtapiiristä, ”arvotaloudesta” (economies of worth) tai oikeutusregiimistä – miksi ikinä Boltanskin ja Thévenot’n yhteisyyden kieliopin maailmoja halutaankaan kutsua.
Miten taide liittyy tähän kaikkeen? Myös taide performoi maailmaa – joskin hyvin vapaasti ja mahdollisesti myös itsetarkoituksellisesti. Se kuvittelee uusia elämäntapoja, tuottaa uusia symboleja maailmaan ja lisää ymmärrystämme maailmasta. Taiteella on myös kiinteä suhde inspiraation oikeutusregiimiin.
Uuden taiteellisen talousaktivismin lähtökohtana on ollut vallitsevan talousajattelun haastaminen muun muassa talouden ekologisen kestämättömyyden nojalla. Taide ottaa näin ollen kantaa talousdiskursseihin ja taloustieteen performansseihin omilla performansseillaan. Se mahdollisesti pyrkii myös muuttamaan taloudellisia prosesseja vallitsevassa todellisuudessa eli tuottamaan performatiivisuutta omille performansseilleen ja vastaperformatiivisuutta taloustieteen performansseille.
Taiteellisella talousaktivismilla on kaksi suurta haastetta. Ensimmäinen haaste on se, että taloustieteellisiin ideoihin kantaa ottaminen tarkoittaa sitä, että taide altistuu taloustieteen performatiivisuudelle. Taide voi alkaa käyttää hyväksi joitain taloustieteellisiä ideoita (yleinen performatiivisuus), soveltaa niitä taiteen tekemisessä (efektiivinen performatiivisuus) tai alkaa kokonaan muuttua taloustieteen kuvauksen mukaiseksi (barnesilainen performatiivisuus). Esimerkiksi taiteen kaupallistumista ja kilpailun lisääntymistä on tapahtunut paljon – aivan kuten tieteessäkin.
Haasteellisinta tässä on se, että performatiivisuus ei ole taiteen hallinnassa. Seminaarissa esiintynyt, edellä mainittu virolainen Visible Solutions -kollektiivi on tästä hyvä esimerkki. Kollektiivi (efektiivisesti) performoi taloustieteellisiä ajatuksia luopumalla kokonaan galleria-ajattelusta ja muuttamalla kollektiivinsa yritykseksi. Talousajattelun kritiikki tulee mukaan kollektiivin tuotteissa ja niiden markkinointitavoissa. Taloustieteen performatiivisuuteen on otettava kanta tietoisesti, jotta kriittiset performanssit olisivat ylipäänsä mahdollisia. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, että kritiikki osuisi maaliinsa – kollektiivin taide voi yhtä lailla lisätä taloudellisten ideoinin tai jopa yritysmuotoisen taiteenteon suosiota. Taloustieteellisten ideoiden performointi voikin johtaa näiden ideoiden yleistymiseen ja legitimiteetin lisääntymiseen yhteiskunnassa niiden kritiikin sijaan.
Toinen haaste on taloudellisen oikeutuksen säilyttäminen. Jos taide performoi mitä tahansa ideaa ja pyrkii sen performatiivisuuteen, ei se välttämättä ravistele alkuunkaan taloustieteellisten ideoiden oikeutusta. Hyvä uutinen on se, että taloudellista oikeutusta voidaan hakea esimerkiksi mistä tahansa Boltanskin ja Thévenot’n teorian oikeutusregiimeistä. Taloustieteen oikeutus perustuu tavallisesti markkinoiden maailmaan, joskin taloustiede flirttailee myös teollisuuden ja maineen maailmojen kanssa. Huono uutinen on se, että oikeuttamattomuus tai pelkästään epäjohdonmukaisuus voi johtaa siihen, että kritiikki ei vaikuta oikeutetulta, eikä osu ollenkaan maaliinsa. Tämä voi edistää entisestään taloustieteellisten ideoiden legitimiteettiä.
Vastaperformatiivisuuden tuottaminen tietoisesti on siis vaikeaa tai mahdotonta ja vaihtoehtoisen talousajattelun edistäminen vaatii myös taloudellisen oikeutuksen. Esitin seminaarissa väitteen, että näihin kahteen haasteeseen vastaaminen samanaikaisesti vaatii taloustieteellisia ideoita vastustavien performanssien sijaan taloudellisia vastaperformansseja (counter-performances). Lyhyesti sanottuna performanssien on ravisteltava taloustieteen ideoita, mutta pystyttävä pitämään kiinni taloudellisesta oikeutuksesta.
Miten tällainen ravistelu voisi sitten tapahtua Boltanskin ja Thévenot’n viitekehyksessä? Tapoja on varmasti tuhansia. Esitin itse seminaarissa kaksi sosiologian ja organisaatiotutkimuksen valtavirtaisen instituutioteorian tuntijoille tuttua strategiaa: kääntäminen (translation) ja irtikytkentä (decoupling).
Kääntäminen tarkoittaa tässä yhteydesä sitä, että taide ottaa asioita eri oikeutusregiimeistä ja asettaa ne toisen regiimin piiriin (ks. apua regiimien hahmottamiseen täältä). Taloustieteelliset ideat voivat tämän avulla näyttää epäsopivilta tai jopa naurettavilta, mikä puolestaan voi (performatiivisesti) edistää jonkin toisen regiimin suosiota. Taide voi näin saada vaikkapa markkinoiden maailman halun näyttämään lakisääteiseltä oikeudelta, riippuvuudelta, viisaudelta, outoudelta tai kunnianarvoisuudelta. Minulla on kansalaisoikeus ostaa banaaneja. On kotoisaa olla opportunistinen. Raha on rakkautta. Ja niin edelleen.
Irtikytkentä tarkoittaa sitä, että jokin asia – oli se puhtaan teoreettinen tai jokin reaalimaailman ilmiö – oikeutusregiimistä nostetaan tämän ulkopuolelle ja siten kyseenalaistetaan asian oikeutus. Taide voi näyttää esimerkiksi markkinoiden maailmassa, että köyhyys ei liity haluun tai että rahalla ei voi tyydyttää haluja. Taide voi arvostaa tappioita, tehdä sopimuksia naurunalaiseksi tai osoittaa neuvottelut mahdottomaksi.
Lopuksi on vielä syytä kysyä, tarvitseeko taiteen ylipäänsä ottaa kantaa talouspuheeseen. Taide voisi yhtä lailla miettiä vaihtoehtoisia elämäntapoja mahdollisen ekokatastrofin olosuhteissa täysin riippumatta talouspuheesta. Toisaalta talouspuhe on nykyään niin merkittävä politiikkaa ohjaava voima, että siihen voi olla pakko ottaa kantaa maailman muuttamiseksi. Itse toivon ja myös uskon, että taiteella voi olla hyvin merkittävä asema talousajattelun muuttamisessa.
Ville-Pekka Sorsa
Kirjoittaja on Poliittisen talouden tutkimuksen seuran puheenjohtaja
PS. Ylävitoset näkymättömälle kädelle!